torstai 16. huhtikuuta 2015

Matkalla Pariisiin, 2120 km jäljellä

Sivun oikeassa palkissa on mielenkiintoisen näköisiä mittareita. Ne kertovat matkastamme kohti Pariisia. Ensimmäisessä mittarissa ovat kulkemamme kilometrit, 120 tällä hetkellä. Keskimmäinen mittari kertoo, montako kilometriä on vielä kuljettavana. Alimmainen mittari kertoo kokonaismatkamme.

Sivun ylälaidassa taas on uusi välilehti nimeltään edetyt kilometrit. Välilehdellä on linkki, jonka kautta voi lähettää omat pyhiinvaelluskilometrinsä. Linkin kautta voi kirjata Pyhiinvaellus Pariisiin –teemalla järjestetyn tapahtuman kaikki kilometrit (esim. 30 ilmastopyhiinvaeltajaa kulki 5 kilometriä, yhteensä 150 km) tai omat, henkilökohtaiset ilmastopyhiinvaelluskilometrinsä. Mittari on käytettävissä myös Facebookin kautta, jossa laskuri löytyy Pyhiinvaellus Pariisiin –sivun vasemmasta palkista.

Tervetuloa mukaan Pyhiinvaellukselle Pariisiin! Mukaan voi tulla jo lauantaina 18.4, jolloin vaelletaan Lauttasaaren ympäri. Pyhiinvaellus Lauttasaaresta Pariisin aloitetaan Kirkkokahvilassa klo 10 alkurukouksella ja Panu Pihkalan esityksellä aiheesta ”Mikä on ilmastopyhiinvaellus?” Vaellus aloitetaan klo 11.

Pyhiinvaellus Pariisiin –projektista löytyy lisätietoa Facebookista, josta löytyvät myös mahtavan Kohti Pariisia –laulun sanat ja nuotit sekä linkkejä ajankohtaisiin artikkeleihin. Tiedotamme mielellämme kaikista teemalla järjestettävistä tapahtumista, ottakaa yhteyttä! 

- Elina

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Energiaremontti tulee, oletko valmis?



Oletko kuullut Energiaremontista? Jos vastasit kyllä, olet ehkä joku tuhansista eduskuntavaaliehdokkaistamme tai yritysjohtaja. Tällöin sinuun on ottanut tai tulee ottamaan yhteyttä Energiaremontti2015-kampanjan vapaaehtoinen, joka pyytää liittymään kampanjaan. Voit olla myös ahkera somen käyttäjä ja huomannut #energiaremontti-merkittyjä viestejä Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa. 

Jos taas vastasit ei, olet jäänyt paitsi täysin vapaaehtoisvoimin toteutettavasta tulevaisuus- ja työllisyyskampanjasta. Kampanjasta, jonka innoittajana toimii kymmenen professorin Uusi Energiapolitiikka –haaste, ja jonka tavoitteena on, että Suomi siirtyy käyttämään ainoastaan uusiutuvaa energiaa vuoteen 2050 mennessä. Kampanjasta, joka tähtää energiatehokkuuden parantamiseen, kestävän uusiutuvan energian lisäämiseen, älykkäiden järjestelmien käyttöönottoon, lähienergian esteiden poistamiseen sekä cleantech-viennin kasvuun. 

Olit kuullut Energiaremontti2015-kampanjasta aiemmin tai et, panostasi kaivataan ja tarvitaan. Kampanjaa voit tukea ilmoittautumalla kannattajaksi kampanjan verkkosivuilla. Kampanja tiedottaa, innostaa, vaikuttaa ja visioi. Kampanjaa voit edistää omin taidoin ja tiedoin ja voimavaroin. 

Energiaremontti2015 on esimerkki kampanjasta, jossa vapaaehtoiset, toisilleen aiemmin tuntemattomat, mutta samaa asiaa kannattavat ihmiset tulevat yhteen muuttamaan tulevaisuutta. Kampanjassa keskitytään seikkoihin, jotka yhdistävät erottavien asioiden sijaan. Samaa tekee Pyhiinvaellus Pariisiin – kampanja. Yhdistämme ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa, muuttaa tulevaisuuden kulkusuuntaa ja tehdä hyvää yhdessä ja erikseen, jokainen omien resurssiensa mukaisesti. Tervetuloa mukaan pyhiinvaellukselle kohti Pariisia!

- Elina